Ensimmäinen vuoteni väitöskirjatutkijana

Opettajana (minulla: musiikki ja erityisopetus) sitä aina ajattelee vuoden alkavan elokuussa ja päättyvän kesäkuun alkuun. Sain tohtoriopinto-oikeuteni lokakuussa 2022, mutta ajattelen silti, että juuri nyt elokuussa 2023 alkaa jatko-opintojeni toinen vuosi. Niin kuin se tietyllä tapaa alkaakin. Kirjoitan nyt DivE-tutkimusryhmämme blogissa ensimmäisen vuoden kokemuksistani tohtoriopiskelijana.  

Olen ajatellut, että väitöstutkimuksen tekeminen on monella tapaa kuin vaeltamista merkittyjen reittien ulkopuolella, mutta ei täysin suvereenein, kokeneen vaeltajan, taidoin. Alussa ollaan intoa ja jännitystä täynnä. Kerrataan kompassin käyttöä ja suunnitellaan tulevaa reittiä keittiön pöydän äärellä. Sitten pakataan ja ajetaan mahdollisesti pitkäkin matka vaellusreitin äärelle. Kun vaellus lopulta alkaa, rinkka tuntuu aluksi painavalta, olo on välillä epävarma, kohtaa omia pelkojaan, on sääskiä, sataa vettä, mutta toisaalta sitä ymmärtää, että ainakin tiettyjen rajojen puitteissa, on vapaus kulkea omaan suuntaansa. Pikkuhiljaa syke tasaantuu ja alkaa nähdä niin maisemia, kuin luonnon yksityiskohtia. Pärjätäkseen, on muistettava pitää itsestään huolta ja edettävä sopivaa tahtia. Joskus on tarpeen pitää ylimääräisiä taukoja, hengähtää, tarkistaa suunta, tarkistaa vielä uudelleen, kysyä neuvoa. Kokeneesta vaelluskaverista on korvaamaton apu ja heiltä saa matkan aikana sellaista oppia, jota ei aina saa edes kirjoista. Tulee yllätyksiä ja mutkia matkaan. Tulee myös hetkiä nuotion äärellä, vapauden tunnetta, näkymiä, niitä tuntemuksia, kun pitkän päivän päätteeksi pääsee makuupussiin ja voi kuunnella tuulen lepatusta telttakankaissa tai ottaa kuksasta pienen lämmittävän päivän päätteeksi. Ja kun reissu lopulta päättyy, on todennäköistä, että se keittiön pöydällä suunniteltu reitti ei vastannut lopullista matkaa, mutta sellaista se on. Jokaisella vaelluksella kuitenkin oppii aina jotakin uutta. Ja sitten aletaan suunnitella seuraavaa, heti reissun jälkeen.  

Tutkimusidean pyörittelystä kohti ohjaajien valintaa 

Nyt olen oman tutkimusreittini alkutaipaleella. Metsään on jo sukellettu ja totuttelen rinkan painoon samalla kun kuljen eteenpäin. Viime vuonna, kesällä 2022, olin päättänyt lähteä hakemaan jatko-opiskelijan paikkaa Oulun yliopistolta. Olen musiikin aineenopettaja (2013-) ja olin viime kesänä myös vasta valmistunut laaja-alainen erityisopettaja (2022-). Mielessäni oli hahmoteltuna aihepiiri ja näkökulma tulevalle väitöstyölleni. Halusin tutkia musiikkikasvatusta erityisopettajan näkökulmasta. Päässäni pyöri kysymyksiä: Miksi pedagoginen tuki on niin paljon paremmin huomioitu ns. akateemisissa aineissa? Miten pedagoginen tuki huomioidaan musiikin opetuksessa? Otetaanko pedagogisen tuen ammattimainen huomiointi (laajasti katsottuna) riittävän vakavasti taide- ja taitoaineissa? Pitäisikö aineiden olla keskenään samanarvoisessa asemassa? Olen ollut huomaavinani, että musiikinopettajat pärjäilevät tilanteessa kuin tilanteessa hyvin pitkälti itsekseen, nojautuen omaan osaamiseensa ja konsultaatioon. Kun taas jossakin toisissa aineissa oppilaita ja opettajaa on tukemassa säännöllisesti ja systemaattisesti erityisopettajat sekä koulunkäynninohjaajat. Näiden aineiden kohdalla pedagogista tukea on myös tutkittu pitkään ja hartaasti. Musiikinopettajana kuitenkin tiedän, että tuen tarpeet eivät loista poissaolollaan musiikin tunneilla, ja että moni oppilas voisi hyötyä vahvemmasta pedagogisesta tuesta taideaineissakin, ns. ”laumapedagogiikan” sijaan. Vahvempi pedagoginen tuki taide- ja taitoaineiden kontekstissa ei vain tunnu olevan kovinkaan monen mielestä sellainen asia, jonka vuoksi kannattaisi pitää hirveästi ääntä. Mielestäni asiaa täytyi alkaa tutkia.  

Hahmottelin tutkimusideani myös tekstimuotoon, jotta voisin sillä lähestyä tulevia mahdollisia ohjaajia. Pohdin sekä aihepiiriä että mahdollisia ohjaajia niille. Päädyin valitsemaan aihepiirin, joka vastaa sekä koulutus- että työhistoriaani, eli aihepiirin, josta minulla olisi mahdollisimman paljon omaa kokemusta. Sitten mietin, ketkä voisivat ohjata sellaista työtä. Sain tähän pohdintaan apuja myös ulkopuolelta. Kaiken kaikkiaan tulin kysyneeksi työlleni ohjaajaksi neljää eri henkilöä. Ensimmäiseksi kysymäni henkilö, jota en tuntenut entuudestaan, ei vastannut yhteydenottoihini. Mutta toinen vastasi. Kolmannelle ei mahtunut enää ohjattavia, mutta toisen kanssa keksimme pyytää neljättä. Lopputulemana sain työlleni juuri sopivat ohjaajat. Tässä kohtaa voin myös todeta, että hyvät ohjaajat ovat todella tärkeitä työn edistymisen kannalta. Olen äärimmäisen kiitollinen omista ohjaajistani, joiden avulla olen saanut työlleni jo nyt todella hyvän alun.   

Kohti tutkimussuunnitelmaa ja opinto-oikeutta 

Syyskuu 2022. Lukuisten sähköpostien ja puhelujen jälkeen olin siis saanut itselleni ohjaajat, joiden kanssa alkoi tutkimussuunnitelman tarkempi hahmottelu. Pääaineeksi olin valinnut lopulta erityispedagogiikan. Vaikka tutkimukseni tarkastelee musiikkikasvatusta, tarkastelee se sitä erityispedagogiikan näkökulmasta. Pidin myös selvänä, että teen artikkeliväitöskirjan ja käytän englannin kieltä, pelkästään käytännön syistä. Niin ikään selvältä tuntui, että tulen käyttämään sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä, jotta voin tarkastella aihetta riittävän monelta kulmalta. Tutkimussuunnitelman ensimmäisten versioiden tekoa hankaloitti opiskelijatunnusten puuttuminen, jonka vuoksi en saanut kaikkia artikkeleita luettavaksi. En myöskään hallinnut kunnolla systemaattista tiedonhakua eri tietokannoista. Näitä taitoja opin tulevilla kursseilla vuoden mittaan sekä ensimmäistä artikkelia aloittaessa.  

Ennen tohtoriopinto-oikeutta tuli kuitenkin tehdä vielä hakemiseen liittyviä lomakkeiden täyttöjä ja saada allekirjoituksia. Byrokratia oli välillä tuskallisen hidasta, kun olisi jo halunnut alkaa edetä nopeampaa. Yritin osaltani vauhdittaa prosessia, koska en halunnut kuluttaa aikaa, jonka olin onnistunut itselleni raivaamaan. Lopulta sain jätettyä hakemuksen UniOGS:lle allekirjoituksineen, lomakkeineen, tutkimussuunitelmineen ynnä muine liitteineen 3.10.2022. Päätös valinnastani jatko-opiskelijaksi tuli 21.10.2022. Silloin aukesi samppanjapullo.  

Vastoinkäymiset vahvistaa -asenteella eteenpäin 

Tein heti Suomen kulttuurirahastolle apurahahakemusta lokakuun hakuun. Aloitin saman tien myös tohtoriopintoihin kuuluvien kurssien tekemisen. Apurahoja (hain viime vuonna neljää eri apurahaa) en saanut, mutta opin tekemään hakemuksia ja tutkimussuunnitelma parani, kun sitä viilaili hakemuksiin. Vaikka tiesin, että hylkyjä tulee kaikille, on silti aina hieman lannistavaa saada kieltävä päätös apurahahakemuksesta. Mutta oppia niistä sai, joten otetaan reppuun.  

Lannistavuudesta puheen ollen, olen törmännyt ensimmäisen vuoden aikana monenlaiseen tapaan antaa palautetta, myös lannistavaan. Akateemisessa maailmassa tuntuu olevan vielä joillakin jäljellä tyyli, jossa palautteen antamiseen kuuluu negatiivinen teräväkielisyys ja lannistava sävy. Näitäkin tiesin tulevan vastaan, ja olen kuullut monenlaista, melko karseaakin, tarinaa muilta, mutta silti se yllätti. No, minulle tällainen tapahtui viime vuonna vain kerran, joten usein sellaista ei onneksi tarvitse sietää. Riippuu tietenkin paljon siitä, kuinka paljon työtään julkisesti esittää eri tilanteissa. Itse päätin, että tuon työtäni alusta asti esiin aina kun mahdollista, jotta voin saada muita näkemyksiä, parannusehdotuksia ja esiintymiskokemusta. On kuitenkin totta, että omat ohjaajat ja läheisimmät kollegat, ystävät ja perhe ovat hyvin pitkälti ainoastaan ne, joilta voi odottaa tukea ja kannustusta. Ulkopuolisten suhtautuminen voi olla kaikkea kiinnostuneesta ystävälliseen, avuliaasta välinpitämättömään, kateellisesta vähättelevään tai jopa töykeään. Olen päättänyt suhtautua kaikkeen oppimismielessä: töykeän tai teräväkielisen palautteessakin voi olla ideaa, ja jos ei ole, sellaisen kanssa keskustellessa voi aina opetella diplomaattisia taitoja tai kärsivällisyyttä. Ja karavaani kulkee. 

Tutkimuksen ja muun elämän yhdistäminen 

Tein ensimmäisen vuoteni väitöskirjaa kotona, samalla kun hoidin alle 2 v lasta (vanhempi lapsi kävi päivät päiväkodissa). Niinpä työrytmini muodostui lapsen aikataulujen mukaisesti. Aamupäivällä tein vain nopeita sähköposti-, Teams- tai muita sellaisia asioita. Varsinainen vakiotyöaikani oli klo 12–15 välillä, jolloin lapsi nukkui päiväunet. Usein tuossa kohtaa olisi itsekin halunnut mennä nukkumaan, mutta päivittäinen rytmi muodostui melko hyvin tavaksi ja sain tuona aikana hyvin tehtyä opintoja sekä tutkimusta. Monet kurssit olivat etänä, joko omaan tahtiin suoritettavia tai tiettyinä ajankohtina olevina luentoina. Sain suurimman osan tehtyä omine apuineni lapsen kanssa kotona, ja luennon sattuessa lapsen hereillä olon ajalle, hän katsoi Pikku Kakkosta Yle Areenasta, tai tuli seuraamaan (ja osallistumaan) luentoa koneen äärelle. Joskus tietokone lähti mukaan vessaan vaipanvaihtoreissulle. Sinänsä ajoitukset menivät hyvin, että pystyin pitämään mikrofonin ja kameran kiinni wc-tiloissa, eikä minua juuri niinä hetkinä huhuiltu kommentoimaan. Oli kuitenkin kursseja ja tapaamisia, jolloin tarvitsin ja onneksi myös sain lapsenvahtiapua. 

Mitä tulee taloudelliseen puoleen, Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuki oli korvaamaton osa sitä. En olisi voinut olla poissa töistä ilman vastaavaa rahallista tukea. Olen itse voinut sen turvin kouluttautua erityisopettajaksi (ERKO-opinnot 2021–22) sekä aloittaa tämän väitöskirjaprosessin (2022–2023). Toki tänä aikana on tullut käytettyä myös iso osa viimeisen seitsemän vuoden säästöistä, ja nostettua opintolainaa, hetki meni myös isyysvapailla ja yksi kuukausi on menty pelkällä kotihoidon tuella. Tärkeää oli tietysti myös se, että viime vuonna vaimo kantoi töistä isompaa leipää pöytään. Eli aivan helposti ja halvasti en ole voinut olla töistä pois opiskelujen ja jatko-opiskeluiden parissa melkein kahta vuotta, mutta onnistunut se on, ja sehän se lopulta on tärkeintä. Ja kerrankos sitä. 

Vertaisten ja ohjaajien tuesta vauhtia kevääseen 

Eräs mieleenpainuvimmista muistoista tältä ensimmäiseltä vuodelta oli osallistuminen valtakunnallisen musiikintutkimusverkoston talvikouluun, Järvenpäähän, tammikuussa 2023. Tapahtuma järjestettiin majoituksineen Kallio-Kuninkalan hienoissa puitteissa. Talvikoulussa eri yliopistoista tuleville tohtoriopiskelijoille oli järjestetty luentoja, kokeneilta tutkijoilta sai henkilökohtaista ohjausta, omaa työtään sai esitellä osallistujille, jokainen toimi opponenttina toiselle osallistujalle, oli mielenkiintoisia keskusteluja, uusia näkökulmia, ja myös saunomista, ruokailuja sekä illanistumista: kaikin puolin mukava kahden päivän tutkimuskupla. Talvikoulussa sai uusia tuttavia sekä oppi tuntemaan ihmisiä artikkeleiden ja kirjojen takaa. Tässä linkki MuToVe:n nettisivuille.

Talvikoulun jälkeen väitöstyöni työotsikoksi alkoi vakiintua (voihan se toki vieläkin muuttua) Peruskoulun musiikinopetuksen inklusiivisuuden ja pedagogisen tuen toteutuminen. Ensimmäisen artikkelin teko alkoi helmikuussa yhdessä ohjaajieni kanssa ja sai otsikokseen How Inclusion and Pedagogical Support is Implemented in Elementary School Music Education: A Systematic Review. Kevät kului kurssien ja artikkelin eri työvaiheiden kanssa. Sattumoisin pääsin vielä maaliskuussa Tampereen yliopistolla järjestetylle kurssille The systematic literature review on the topic of the thesis, uuden jatko-opiskelijoille suunnatun ristiinopiskeluverkoston kautta. Artikkelia tehdessä alkoi jo tuntua, että nyt tutkimuksen teko on varsinaisesti alkanut. Ilo, työ, epävarmuus, vähittäinen eteneminen, ja kaikki ne muut elementit, ovat olleet läsnä.  

Tein vuoden aikana useita kursseja tarkoituksella englannin kielellä, jotta saisin sen käyttöön harjoitusta. Lopputulemana vuodesta minulla oli 12 kurssisuoritusta (19 op + 1 op tulossa seminaareista jossain kohtaa) ja 15 sivua raakatekstiä ensimmäiseen artikkeliin. Kesäloma on nyt vietetty ja homma jatkuu. Olen nyt palannut töihini musiikinopettajaksi ja erityisopettajaksi, mutta väitöstyöni on huomioitu lukujärjestyksessä, johon on pyritty saamaan joko yksi opetukseton tai muuten lyhyempi päivä, joka jaksoon. Hyvää alkanutta vuotta (sic) kaikille!  

- Oula Mommo (2. vuoden tohtoriopiskelija)